Tänään on taas tarjennut ihan kunnolla ja mittari näyttää melkein mun oman sallitun rajani. Itse tulen kyllä vihaiseksi, mitä enemmän on lämmintä. Nyt ollaan kohta melkein siinä rajalla, mutta en ole silti ihan älyttömän vihainen. Kesä on kyllä kivaa aikaa ettei tarvitse turata kovin paljon vaatetta, mutta lämpöä ei saa olla yli + 25. Jos on pakko mennä ulos, niin minä olen se varjopaikan etsijä ihan mielelläni. Tänään on ollut sen verran vetämätön fiilis, etten ole jaksanut ottaa vielä edes puikkoja käteen. Silti on neulejakku päässyt jo hihantekovaiheeseen.
Käytiin kyllä pari tuntia sitten ajelemassa isännän kanssa fillarilla sellaiset 15 km. Jos on huomenna vielä kuuma, niin voi olla että heitän talviturkin menemään pyöräreissulla.
Tänä vuonna ei tarvinnut lähteä edes kenenkään valmistujaisiin, mutta katotaan parina tulevana vuonna josko serkuista joku valmistuis. Omat juhlathan oli vasta tammikuussa, joten siinäkin oli jo juhlittavaa ihan tarpeeksi.
Kipsakin on ollut ihan vetämätön aamupäivisin, kun on ollut niin lämmintä. Se ei tekis muuta kuin nukkuis aamupäivät partsilla. Nyt illansuussa se on uskaltautunut tulemaan jo sisällekin vähäks aikaa. Onneksi meillä ei paista aurinko aamupäivällä partsille kuin puol yhteentoista asti. Sen jälkeen on nautinnollista viettää aikaansa partsilla, kun ei ole niin kuuma.
Ei kai tässä nyt muuta. Nauttikaa te näistä helteistä, jotka niistä pidätte! Mä en. Ja sorry mahdolliset kirjoitusvirheet helteen sekoittaessa pääni…….



