You are currently browsing the archives for heinäkuu 2009.
Displaying 1 - 3 of 3 entries.

Jakkua pukkaa…….

  • Posted on heinäkuu 30, 2009 at 15:04

Otin itseäni vihdoinkin isännän toimesta niskasta kiinni ja kuvautin tekeleitäni kuun viimeiseksi päiväksi. Päivät on taas juossunna liian vilikkaasti ettei meinaa perässä pysyä laisinkaan. Ompelukone on ollut viime aikoina kovassa rääkissä, kun oli monenlaista tekelettä tehtävänä. Sen häämekon muokkaus onnistui ihan mittojen mukaan ja oli se vaan ihana mekko. Tosin se silkki ei ole mitään niin hauskaa ommeltavaa, kun ei meinaa mekko pysyä pöydällä ja koko työ on kellosepän hommaa ettei kangas mene rikki.

Neuloin aikani kuluksi tässä viime viikolla itselleni ekan revontulen ja kuvaan sen pingottamisen jälkeen…… sitten joskus. Töllötyönä on nyt sukan tekeleitä, jotta saan langan loput pois. Ja kovasti kiinnostais nuo Puro- langat, mutta ne pitää tuoda suuremmista kaupoista kunhan sinne pääsen. Niitä ei meinaan tuossa meidän kaupassa ole, vaikka muita Novitan uutuuksia siellä näyttää olevan.

Tässä on nyt siis se mun kietaisujakku, joka on ollut valmiina jo liki kuukauden verran. Kankaan ostin tähän joskus viime vuonna Eurokankaan palalaarista, ja eikä tää edes maksanut maltaitakaan. Se on vaan tää väri joka vetää meikäläistä puoleensa………

Mallia sovelsin Modan kietaisutakin kaavasta koolla 38  ja tein siitä siis tällaisen pyöreähkön mallin. Miks mä näytän kuvassa noin norsulta, vaikka luonnossa näytän paljon hoikemmalta? . Sai taas vaatekaappi lisää täytettä……… isännän kiusaksi.

Kietaisujakku edestä

Kietaisujakku edestä

Ja takaa

Ja takaa

Laukku

  • Posted on heinäkuu 16, 2009 at 11:04

Olipa kerran tässä taannoin kesäinen päivä, jolloin mutsi toi käydessään värikkään ja paksun puuvillaisen kangaspalan. Hän sanoi haluavansa siitä itselleen kesälaukun. Niinpä päästiin siitä hetkestä viime viikkoon ja kankaan leikkuuseen. Otin saumurin sekä ompelukoneen esille ja ryhdyin hommaan. Toiveena oli saada sisäpuolelle sekä ulkopuolelle vetskaritasku, joten minähän tein sellaiset. Eilen mutsi toi meille mansikoita ja annoin samalla sen laukun valmiiksi ommeltuna.

Kangas on siis paksua puuvillaa ja vetskarit on omasta suuresta ompelutarvikelaatikostani. Sanonpa vaan, että tässä on ihanat ja kesään sopivat värit. Ja tässä se nyt sitten on:

Mutsin uusi kesäveska

Mutsin uusi kesäveska

Nyt olis mulla vielä hommana yhden hääasun muutos tilaustyönä. Siitä pitää hieman yläosaa muunnella sopivammaksi. Ja kangas on sitä mun inhoamaani ohutta silkkiä, joten pitää olla vielä varovainen ettei kangas rikkoonnu ja liesty. KRÄÄÄH!

Pitsiä ilman palmikkoa

  • Posted on heinäkuu 9, 2009 at 19:53

On taas tuo aika mennyt niin lujaa etten meinaa perässä pysyä sitten millään. Kaikenlaista olen kerennyt tässä saada valmiiksikin, mutta eipä ole saanut niitä sitten aikaiseksi kuvattua……. mutta odottakaas vaan. Päivittäin olen sentään kerännyt lukaisemaan muiden kirjoituksia, mutta jälkeä en ole ehtinyt yhteenkään niistä jättämään. Lupaan parantaa asiaa syksyn tullen ja jättää teille jonkinlainen puumerkki käynnistäni. Ihania juttuja ja kuvia olette sinne saaneet laitettua………….

No niistä valmiista sitten sen verran, että tämän vanhimman työn olen ehtinyt kuvata tässä parissa viikossa. Kuvio on lähtöisin yhdestä miniboleron mallista, mutta mallia muokkaamalla sain siitä siistimmän version vartaloa ajatellen. Ei viitsi ihan kaikkea vartaloa esitellä noin paljastavasti ihan kaikille, joten tein siitä hieman peittävämmän ja häveliäämmän mallin. Sain tähän tärvättyä kaikki marinoituneet vanhat Novitan Jasmin- langat, siis ne joissa on ollut vaaleanliilalla vyötepohjalla valkoisia vuokkoja tms. samanmoisia kukkasia. Kyseessä ei siis ole tuo nykyinen Jasmin puuvillalanka, vaan aiempaa tuotantoa. Nuo langat ovat marinoituneet kaapissa hieman nykyisiä kauemmin.

Tässähän tämä tekele.

Tuotetiedot:

Muokattu malli roiskeläppämallisesta bolerosta.

Koko M.

Lanka: Novitan Jasmin (aiempaa vuosikertaa).

Materiaali: 39 % viskoosia, 35 % puuvillaa sekä 26 % polyakryylia.

Väri: Beige

Huom! Voin myös myydä tämän, mikäli joku haluaa tämän ostaa ja hinnasta päästään sovintoon. Lähetä meiliä, mikäli olet ostoaikeissa.

Ei muuta kuin hellurei ja kiitos sekä anteeksi Wink.