Sorry, että olen ollut viime aikoina laiska päivittäjä, sillä hommia on riittänyt taas enemmän kuin laki sallii…. mm. töitä, pikareissu, kiireitä yms. On ollut huiman paljon päivittyneitä blogeja, mutta niihinkään en ole ehtinyt viime aikoina noteerata mitenkään kommentoinnin osalta…….. joten Sorry ellei kommenttia ole herunut ;(.
Viime torstaina sain synttärilahjan jo hyvissä ajoin ennakkoon. Vihjeenä sen verran, että se on meikäläiselle tarpeellinen (muutamista syistä), se on tumma, melko kevyt, helppo hoitoinen eli se on kätevä käyttää ja ottaa mukaan ja mitähän vielä ……… se on mun ikioma.
Nyt on puikoilla vihreästä Brillasta pitsineuleinen jakku, luuttuja sekä 3 isoa muovikassillista froteeta odottaa froteepyyhkeiksi ompelua. Sanoittaisiinko, että työt tekijäänsä odottaa ja ei ne työt tekemällä lopu.
Tänä aamuna oli ihana aurinkoinen sää, joten kesän fillarointikausi on meillä julistettu nyt alkaneeksi. Toivottavasti ei tule takatalvi enää estämään ajoa. Käväisin samalla reissulla kirjastossa ja siellä oli kerrankin käsityökirjoja saatavilla, joten tyhjensin koko “uutuuksia” hyllyn käsityökirjojen osalta.
Menneen viikonlopun olin mukana Pohjanmaalla hautajaisissa. Meillä oli siellä hyvät kelit, vaikka piha oli osittain märkä ja kurainen. Läppäri oli kyllä mukana menossa, mutta eipä siellä ehtinyt paljon mitään muutakaan tekemään. Tärkeimmät jutut tuli kuitenkin päivittäin katsottua.
Jos sitä taas lähtis tästä kädentöiden pariin, joten lämmintä ja keväistä viikonalkua.
Muistakaa, että torstaina saa Puro Batikia hulluilta päiviltä ja vieläpä halvalla hinnalla.
Ja tässä on se mun salainen synttärilahja:

Kansi auki

Kansi kiinni