Kävin ostoksilla!
Eilen sitten kävi niin, että ostin nyt näitä “Tokmanniketjun” tarjouksessa olevia lankoja. Eikä näitä olekaan kuin ihan muutama kerä……… ![]()
Katotaan tuleeko näistä lämmikettä ylä-, vai alapäähän
Noh, se on sitten sen ajan murhe ja huoli……..
Jippii- eka sukkapari on kohta pottulaariin valmistumassa, mutta vielä pitää jonkin verran terää neuloa. Siitä ja sen valmistumisesta vielä loppuviikolla enemmän.
Eilen tein omppupiirakkaa saamistani omenoista, joita olikin muovikassillisen verran. Huomenna viimeistään pitää keittää niistä vielä sosetta ja kaipa sitä vielä piirakankin niistä väsäisi. Niin, pitäähän muutama jättää ihan itelleni syötäväksi. Isäntä ei pysty syömään niitä raakana ja mä syön kyllä niitä hänenkin puolesta. Omppu päivässä pitää” tietyt asiat” loitolla- sanotaan.
Aamulla meille kotiutui tuonne akvaarioon uusi asukki, kun entisestä aika jätti 15 v:n jälkeen. Uusi asukki tottelee nimeä maatiaispartamonni eli kotoisesti vaan Onni.
Nyt olis taas mentävä tukkaputkella ja pää kolmantena jalkana.
Palataan taas astialle kunhan vain keretään.
Muistakaa te edes välillä huilia ja levätä. Mä en siihen kovin usein pysty ja varsinkaan nyt ![]()
Ja nämä mä sitten ostaa paukautin:








