Luultavasti viimeisenä hamsterityönä valmistui nyt nämä Luxus Alpaca-langasta olevat sormikkaat. Nämä ovat tosin menossa lämmittämään mummon palelevia käsiä, joihin hän pyysi tekemään lämpimiä ja ehjiä sormikkaita. Päällipuolelle kehittelin tuollaiset 8 s:n palmikot ja keskelle nurjaa. Kämmenpuoli on ihan sileää oikeaa. Tekaisin nämä 3:n bambuilla sekä lyhkäsillä sormikaspuikoilla.
Tuosta toisesta jäljelle jääneestä Alpakkakerästä aloitin jo neulomaan jotakin pientä, mutta tuskin ehdin sitä saada enää tänään valmiiksi. No näette sen sitten ajallaan ja pitäähän ensi kuun puolellakin olla jotain näytettävää
.
Täytyy kehaista sen verran, että tähän hamsterointikauteen tein kaikkien vuosien ennätykseni. Sain kulutettua lankaa kaiken kaikkiaan peräti 1 kg ja 300 g. Eihän tämä tietysti ihan älytön lukema ole ahkerimpiin neulojiin verrattuna, mutta oma ennätys meni kuitenkin rikki ![]()
Pakkaset lauhtuivat ja sää oli tänäänkin varsin aurinkoinen. Aurinko tuntui jo hieman lämmittävän ja oli niin keväinen fiilis muutenkin.
Kävin tänään kirjastosta lainaamassa taas muutaman neulekirjan. Kunhan ehdin näitä opuksia paremmin tutkia, niin eiköhän näistäkin jotain listan jatketta löydy. Tuo colourwork on ollut mulla jo aiemmin ja siinä on kivoja kirjoneulemalleja vaikka mihin.
Ja lankojahan mulla löytyy edelleen, joten pitää miettiä seuraavaa projektia ja tuhosuunnitelmaa. Jokohan ottaisi puuvillalangat käyttöön- katsotaan.
Ja huomenna pitäisi ilmestyä taas uusi Moda, joten katseltavaa ja pohdittavaa riittää vaikka millä mitalla.
Tuohon kahvipussikirjaan liittyen……..noita kahvipussejakin on kertynyt meille tajuton määrä, mutta enpä ole niistä ehtinyt vieläkään mitään tehdä……… toivottavasti nyt tänä vuonna. Kukkakirjan otin ihan katselukirjaksi, josko sitä oppisi virkkaamaan muitakin kuin sen perinteisen kukan.
Tuo ylimmäinen sukkakirja näytti ensi selailulta ihan lupaavalta teokselta. Tutkin sitä vielä sillä silmällä, josko kehittelisin niistä jotain.
Ja sen verran urheiluhulluna lisään tähän loppuun, että Aikku tuli ja teki kaikkensa mitalin eteen…. onneksi edes yksi mitali tuli näistä kisoista.
Mitäs vielä……… mun pari serkkulikkaa 12 v ja 14 v. on täysin hurahtaneita käsitöihin ja etenkin neulomisen alkeisiin ja isoäidinneliöihin. Molemmat aloittavat helpolla kaulurin teolla neulojanuransa. Meillä on ollut täällä ompeluseurat serkkujen kesken. Ollaan ommeltu viime viikolla myös tyynynpäälliset koristetyynyihin. Mä opetin ja tytöt ompeli itse mun koneella. Onneksi näyttää meidän suvussa käsityöperinteet jatkuvan ihan nuoremmassa polvessa.
Ei kai tässä nyt tämän enempää. Mukavaa maaliskuun alkua ja viikonjatkoa. Muistakaa tekin ulkoilla mikäli säät sallivat ja kynnelle kykenette.








