Marjan Neulenurkka

helmikuu 7th, 2012 Archive

Alkaa jo helpottamaan

Posted on helmikuu 7, 2012 at 19:45, by
in Category Neulominen 2012, Sara

Nimittäin tämä flunssa, jota on kestänyt jo viime torstaista lähtien. Nenä vuoti sellaista tahtia kuin Imatrankoski konsanaan. Kurkku ei tosin ollut kipeä, eikä ollut oikein kuumettakaan…… ainakaan vielä. Isäntä toi kaupasta tuore inkiväärikantturan, josta pilkoin paloja kattilaan jossa keitin ne veden kanssa ja lisäsin hunajaa sekaan. Sitä olen ryypiskellyt täällä lähiaikoina. Eilen lakkasi nenänvuoto ja tänään ei ole nenäliinaa enää tarvinnut.

Perjantaina kävin pikapikaa Tumppurekassa, joka huristelee tällä hetkellä pitkin suomenmaata. Olo oli kauhea myös sään puolesta. Ehjin nahoin selvisin siitä reissusta. Nappasin mukaan sieltä rekasta vain ohjelehtisiä, sillä en jaksanut sen kummemmin perehtyä tarkemmin tuttuihin lankoihin. Katselin läpi kyllä kaikki lanka-, sekä puikkotarjonnan, mutta järki ei käskenyt tukkoisuudeltaan ostamaan sieltä mitään. Eipä oikein jäänyt mikään harmittamaankaan. Siellä oli kyllä upeita (lapasia/ kintaita/ rasoja… mitä missäkin sanotaan) esillä. Niitä katselin kyllä “sillä silmällä” ja muutamat tutut lapaset sieltä tuli bongattua.

Nyt jos olo on täysi kymppi, niin suunnistan lähiaikoina tuonne suksimaan. Toivottavasti vain ei tule kovia pakkasia, jotka ovat sitten esteenä menolle. Ainakin viikonvaihteessa lupasi ihan muutamaa pakkasastetta, joka takaa täydellisen hiihtokelin ja luistavuuden.

Kovilla pakkasilla Sarakaan ei halunnut tuonne ulos. Käytimme sitä kuitenkin tuossa kadunvarressa parin minsan happihypyllä. Ohikulkijat tahtovat ihmetellä, kun eivät ole ennen kuulemma kissaa näin vilkkaalla alueella valjaissa nähneet. Monet ovat katsoneet sitä äkkiseltään koiraksi, kun sillä on muutenkin aina koiramaisia tapoja. Tänään se “haukahteli” tinteille tuossa parvekkeella. Ja muuten se juosta hölköttää vierellä kuin koiranpentu Wink

Lähiaikoina puikottelin valmiiksi tässä muutama vuosi sitten Tapion kaupasta ostetuista vaaleansinisistä Merinosilk- langoista tuubihuivin. Pistin menemään ihan puolipatenttina pitkästä pitkästä aikaa. Laitoin sekaan hopeista villasekoitteista lankaa vähän prumeluuriksi. On se vaan mukavan pehmeä ja lämmin……… ainakin nyt pakkasilla.

Nyt iltapalan laittoon. Tavataan taasen kunhan keretään. Mukavaa viikonjatkoa ja talvisia kelejä.

comments 2 Comments

Facebook Twitter Google Bookmark del.icio.us StumbleUpon Digg Reddit Posterous