‘Neuleet 2010’ Archive
Posted on helmikuu 28, 2011 at 18:04, by Marja
in Category Lankahamsterit 2011, Neuleet 2010
Luultavasti viimeisenä hamsterityönä valmistui nyt nämä Luxus Alpaca-langasta olevat sormikkaat. Nämä ovat tosin menossa lämmittämään mummon palelevia käsiä, joihin hän pyysi tekemään lämpimiä ja ehjiä sormikkaita. Päällipuolelle kehittelin tuollaiset 8 s:n palmikot ja keskelle nurjaa. Kämmenpuoli on ihan sileää oikeaa. Tekaisin nämä 3:n bambuilla sekä lyhkäsillä sormikaspuikoilla.


Ja kolmosporukassa ollaan täällä kuluttamassa........
Tuosta toisesta jäljelle jääneestä Alpakkakerästä aloitin jo neulomaan jotakin pientä, mutta tuskin ehdin sitä saada enää tänään valmiiksi. No näette sen sitten ajallaan ja pitäähän ensi kuun puolellakin olla jotain näytettävää
.
Täytyy kehaista sen verran, että tähän hamsterointikauteen tein kaikkien vuosien ennätykseni. Sain kulutettua lankaa kaiken kaikkiaan peräti 1 kg ja 300 g. Eihän tämä tietysti ihan älytön lukema ole ahkerimpiin neulojiin verrattuna, mutta oma ennätys meni kuitenkin rikki 
Pakkaset lauhtuivat ja sää oli tänäänkin varsin aurinkoinen. Aurinko tuntui jo hieman lämmittävän ja oli niin keväinen fiilis muutenkin.
Kävin tänään kirjastosta lainaamassa taas muutaman neulekirjan. Kunhan ehdin näitä opuksia paremmin tutkia, niin eiköhän näistäkin jotain listan jatketta löydy. Tuo colourwork on ollut mulla jo aiemmin ja siinä on kivoja kirjoneulemalleja vaikka mihin.

Tässä on valinnanvaraa ja ideoita
Ja lankojahan mulla löytyy edelleen, joten pitää miettiä seuraavaa projektia ja tuhosuunnitelmaa. Jokohan ottaisi puuvillalangat käyttöön- katsotaan.
Ja huomenna pitäisi ilmestyä taas uusi Moda, joten katseltavaa ja pohdittavaa riittää vaikka millä mitalla.
Tuohon kahvipussikirjaan liittyen……..noita kahvipussejakin on kertynyt meille tajuton määrä, mutta enpä ole niistä ehtinyt vieläkään mitään tehdä……… toivottavasti nyt tänä vuonna. Kukkakirjan otin ihan katselukirjaksi, josko sitä oppisi virkkaamaan muitakin kuin sen perinteisen kukan.
Tuo ylimmäinen sukkakirja näytti ensi selailulta ihan lupaavalta teokselta. Tutkin sitä vielä sillä silmällä, josko kehittelisin niistä jotain.
Ja sen verran urheiluhulluna lisään tähän loppuun, että Aikku tuli ja teki kaikkensa mitalin eteen…. onneksi edes yksi mitali tuli näistä kisoista.
Mitäs vielä……… mun pari serkkulikkaa 12 v ja 14 v. on täysin hurahtaneita käsitöihin ja etenkin neulomisen alkeisiin ja isoäidinneliöihin. Molemmat aloittavat helpolla kaulurin teolla neulojanuransa. Meillä on ollut täällä ompeluseurat serkkujen kesken. Ollaan ommeltu viime viikolla myös tyynynpäälliset koristetyynyihin. Mä opetin ja tytöt ompeli itse mun koneella. Onneksi näyttää meidän suvussa käsityöperinteet jatkuvan ihan nuoremmassa polvessa.
Ei kai tässä nyt tämän enempää. Mukavaa maaliskuun alkua ja viikonjatkoa. Muistakaa tekin ulkoilla mikäli säät sallivat ja kynnelle kykenette.

Posted on joulukuu 1, 2010 at 22:12, by Marja
in Category Lapaskuu 2010, Neuleet 2010, Tempaukset
Kuten aiemmin jo tuonne Lapaskuun saldoon kirjoitin ja lisäsin viimeiset tuotokseni vain sanallisessa muodossa. Otin ja pidin lupauksen siitä, että huovutan tekeleeni tänään. Näin siinä pääsi sitten käymään ja tulokset näkyvät tässä.
Olin vaatimaton kuten näiden saajansakin, niin jätin näistä prumeluurit ja koristelut pois. Nämä lähtee ihan paljaana ja alastomana jollekin…….

Nämä ovat Evillan hahtuvasta pienelle neitoselle

Ja nämä isot ja kauniin siniset ovat Garnin Odin-lankaa vuodelta kiesus 

Nämä menee tänne
Lyhyellä matikalla laskin nopeasti kokonaissaldoni ja se on
- siniset huopalapaset miehelle
- punasävyiset lasten huopalapaset Evillan hahtuvasta
- siniset lasten lapaset
- pinkit lasten lapaset
- kimallesormikkaat
- mustat sormikkaat isännälle
- palalapaset
Sanoisin, että ihan kiva saldo 
Mukavaa joulukuun alkua ihan kaikille!

Posted on marraskuu 10, 2010 at 20:59, by Marja
in Category Lapaskuu 2010, Neuleet 2010
Pikku hiljaa olen täällä neuloskellut yhdelle tutun lapsen lapselle menevää neulesettiä tulevalle talvelle. Aloitin tämän homman lokakuun alussa noista sukista, jotka sain lisättyä sukkasato saldooni. Eilen illalla pujottelin viimeiset langat sekä ompelin napit.
Langoiksi hän valitsi tummansinisen sekä valkoisen 7 Veikan. Nuo kirjoneulekuviot muokkailin itse tuosta sukanvarsikuviosta sopiviksi. Mallikerta on 12 silmukkaa. Lapaset jätin ihan yksiväriseksi, jotta ne sopivat siihen viime talvena tehtyyn pukuun.
Napit ovat sitten Eurokankaasta ja ne näyttävät mustilta, vaikka oikeasti ne ovat sellaiset tummansiniset valkoisilla viiruilla.
Nyt on menossa vuorotahtiin sukkaa ja käsinettä puikoilla. Toivottavasti homma menee kuitenkin käsinevoittoiseksi, sillä vietämmehän nyt lapaskuuta.
Säästä vielä lopuksi sen verran, että ekat lumet tuli ja meni. Nyt on tänään ollut taas märkää ja mustaa.

Peruslapaset

Nämä menee tänne
Tässä on sitten se setti kokonaan, johon kuuluu hattu,lapaset, neuletakki sekä damaskit:

Koko setti 
Ja tässä on nuo pari postausta sitten olevat Puro-tossut:

Metsä-usva Purotossut kokoa Hessu Hopo. Nämä ovat menossa vielä pesukoneeseen huopumaan lähiaikoina.
Ja tässä ne on nyt huovutettuna ja kutistettuna:

Huovutettuna ja kutistettuna kokoa 37- 40.

Posted on lokakuu 13, 2010 at 20:45, by Marja
in Category Neuleet 2010, sukkasato-10
Kuluneen viikon vaihteessa valmistui tossut. Ostin näihin messuilta 3 erilaista kerää Freedom Spirit-lankoja. Näihin käytin musta-valkoisen sekä sini-turkoosin kerän. Alkuperäisenä näillä oli kokoa “Hessu Hopo” 47. Tänään länttäisin nämä kutistumaan pesukoneeseen muiden vaatteiden kanssa. Nyt nämä ovat kutistettuna kokoa 40- 41. Näistä tuli myös ihanan pehmoiset ja muotoiltaessa tuntuivat vieläpä helkkarin lämpimiltä.
Neuloin nämä paksuilla 7:n haloilla. Kantaosan pyyhkäisin tasoneuleena aina oikein ja ompelin sauman kiinni. Kärkiosan sutaisin ympyräneuleella ja pelkällä oikeella. Kavennuksessa otin esille paksut sukkapuikot, sillä pyöröpuikoilla se ei oikein onnistu.
Katotaan kenen koipeen nämä loppujen lopuksi päätyvät???!!

Huopatossut Freedom Spirit-langoista.
Eipä mulla muuta. Seuraavaa työtä odotellessa 
