Marjan Neulenurkka

‘Neulominen, valmiit’ Archive

Viimeiset lapastelut

Posted on marraskuu 29, 2011 at 11:46, by
in Category Lapaskuu 2011, Neulominen, valmiit

Tässä parin viikon aikana on ollut kaikenlaisia juttuja. Tästä syystä en ole ehtinyt ja jaksanut päivitellä mm. blogiani viime aikoina. Puikkoja ja koukkua olen kuitenkin yrittänyt jaksaa heilutella. Kunnon talvisia pakkasia ja lunta odotellessa sain kuitenkin valmiiksi vielä noiden edellisten lisäksi nämä 6 paria erilaisia kädenlämmikkeitä.

Tästä kasasta pilkistelee siis:

  • aikuisten kynsikkäät
  • aikuisten kukkalapaset
  • aikuisten sormikkaat
  • aikuisten (huomenna) huopumaan menossa olevat lapaset
  • lasten lovikkaat
  • lasten (huomenna) huopumaan menossa olevat lapaset
Lapaskuu alkaa olla jo lopuillaan, joten tuskin ehdin saada enää seuraavia lapasia tähän mukaan. Kokonaissaldokseni jäi siis 8 paria käsineitä eri kokoisina ja erilaisina tekeleinä.
Nyt pitäisi kohta alkaa urakoimaan joulukorttien kimpussa, mutta saas nähdä milloin ehdin siihen puuhaan ruveta.
Muuta kertomisen arvoista purnausta mulle ei kuulu. Mitään en ole lähiaikoina ostellut enkä saanut, joten hiljaista on tällä rintamalla. Kynttelikkö, ovikoriste ja valot antavat  jo joulun tuntua, mutta muuten en ole vielä jaksellut joulua laitella. Tulisi vain lunta ja pakkasta, niin tuntuisi enemmän joululta.
Ja Saralta vielä terkkuja kaikille kissatovereille, hyvin minäkin täällä jakselen Wink
Mä palailen taas tänne, kunhan jaksan ja ensinnäkin ehdin. Kiitokset kommenteista vaikken ole jaksanut oikein itse vastakommentointiin perehtyä.

comments 3 Comments

Facebook Twitter Google Bookmark del.icio.us StumbleUpon Digg Reddit Posterous

Shoppailua ja sukkailua sekä hieman tossuiluakin

Posted on syyskuu 29, 2011 at 12:19, by
in Category Neulominen, valmiit, Shoppailut, Sukkasato- 11

Pari viikkoa on taas ollut elämä hulabaloota eli kiireitä riittää edelleenkin. Puikot ovat toki viuhuneet montakin kertaa ja monella puikolla. Sukat ja tossukatkin ehdin toki tänä aikana neulaista muiden kiireiden keskellä.

Parisen viikkoa takaperin liikuin Suomalaisen Kirjakaupan kulmilla ja poikkesin sinne samalla ale-ostoksille. Ei muuten, mutta palautin sen tädin tilaaman kirjan heti alkukuusta ja ostin niillä rahoilla itelleni tämän. Nyt on etsinnässä serkkulikalle helppojen käsityöohjeiden kirja aloittelijalle. No kaipa se jostain vastaan vielä tulee. Sitten siihen meille muutamat lankakerät ja tädin seteli onkin sitten käytetty toiveen mukaan.

Pöydästä löytyi esim. tämä kauan kuolattu opus

, joka on ollut mulla kirjastostakin lainassa ja tietenkin tuurillani heti kuukauden päästä palautettava varattuna. Nyt ei kuitenkaan tätä tarvitse palautella muita varten, vaan voin keskittyä ihan omiin tekeleisiin ja ihan rauhassa. Mulla olisi ihanan punaista Vuorelman villaista vyyhtilankaa 3 kpl. Josko tästä aloittaisi jollain mallilla joskus neulomaan niistä langoista pitsihuivia. Saisinpahan nekin langat vihdoin ja viimein pois marinoitumasta enempää.

Lopusta “syksy”langan kerästä tekaisin pienehköt sukat. Naisten joka jalalle tekaisin sitten neuloen sekä virkaten tossukat, jotka muistuttavat ennen vanhaan minullakin olleista mustista kiinantossuista.

Siis nuo valkoiset sukkaosat on neulottu 7 V- langasta ja päälliosa on kavennettu kärkeä kohti. Otin koukulla silmukat reunoista ja virkkasin mustalla nuo ympärykset sekä remmit. Niin helppoa ja yksinkertaista, jotta voisin tekaista näitä vielä lisääkin. Nuo remmit on ommeltu kiinni tuohon reunaan ettei ne kävellessä riuhdo miten sattuu.

Jotain luonnonvalkoista Villeä on nyt menossa noilla bambuilla, mutta katsotaan vielä miten ja mihin lanka riittää.

Nyt pitää taas mennä, sillä ei nämä kiireet olemalla vähene. Yritän aina ehtiä jättää jopa vierailukommentteja, mutta nyt se on ollut ihan sula mahdottomuus Smile

Mukavaa syksynjatkoa kaikille ja tulen taas tänne piinaamaan kunhan vain ehdin.

 

comments 1 Comment

Facebook Twitter Google Bookmark del.icio.us StumbleUpon Digg Reddit Posterous

Messuilua ja sukkailua

Posted on syyskuu 14, 2011 at 17:56, by
in Category Neulominen, valmiit, Shoppailut, Sukkasato- 11

Laitetaanpa tänne nyt kuvatuksia ja juttua mun viime viikon toilailuiltani ja touhuiltani.

Viime viikon sukkasaldoon sain lisättyä nämä lumiukkosukat 7 Veikasta kokoa 21- 22. Kun en omista oranssia neulelankaa, niin tein nenät näihin muliinilangasta. Tämä kuva tulee siis tänne jälkijunassa.

Viime viikonloppuna olin 15 v. serkkulikan kanssa wanhan sataman kädentaitomessuilla pörräämässä. Sattui onneksi taas mukavan lämmin päivä, vaikka itellä oli tukkoinen ja nuhainen olo. Ka eipä tuo meikäläisen tahtia haitannut tuolla väenpaljoudessa ja kuumuudessa.

Noh, pitihän sitä sinne mennä ja käyttää taas erään blogin arvonnassa voittamani ilmainen sisäänpääsylippu Smile Mikähän taas on, kun on onnea ja tuuria lippuarvonnoissa muttei muualla arvonnoissa????

Muutama tunti me siellä pörrättiin ja muutaman bloginaamankin siellä näin tungoksessa, mutten viitsinyt tungeksia moikkaamaan ja häiritä työntouhua.

Messut oli aikaslaisen samanmoiset kuin keväälläkin ja samoja tuttuja kauppiaita sekä yrityksiä oli taas paikan päälle saapuneet.

Serkkulikka osti mm. tiskirätin ja helmitarvikkeita koruja varten.

Mun vaatimattomat ostokset on kuitenkin tässä:

Virkkukoukkuselta sain ilmaisen kamuylläripussin (siis tuon ruudullisen tuossa alla, joka oli solmittu tuolla ihanalla pinkillä nauhalla.) Kuoren sisällä oli nuo postikortit sekä tuo rintanappi. Muuten ostin tuon kissasulkijan, helmijutut josko tekis itelle noista helmet, ja tuon kakspuoleisen teippirullan lähinnä korttiaskarteluja varten.

Muutapa en sitten ostanutkaan, kun lankojakaan en ihanuuksista huolimatta ostanut. Siis huomaatteks te??? Mä en ostanut lankoja. Pitää ensin saada entistä varastoa pois, vaikka houkutuksiin on sitten muuten lankakauppoja saatavilla. Noh, tulipahan näiltä syysmessuilta edes jotain muistoja hankittua.

Ja tämän viikon sukkasatoon käyn lisäämässä nämä pitkät syyssukat. Kokoa näillä on ei mulle mahtuvat eli 38. Nämä menee jollekin vastaantulijalle tai voin mä nämä jopa myydäkin jos ostaja sattuu kohilleen.

No mitäs muuta??? Noh eipä mulle muuta uutta kuulu. Se töitä, töitä ja töitä. Kiireitä riittää edelleenkin. Ja puikot viuhuu armottomasti edelleen. Katsotaan tuleeko niistä jalkaan vai johonkin muuhun Wink

Eilen kävin ostamassa itelleni farkut ja isäntä sai uudet pyöräilyhousut vähän pidemmällä lahkeella kuin entiset. Pyöräilyt jatkuu, mikäli säät suosivat.

Huomenna olisi myös tarkoitus pitää leivontapäivä, mutta saas nyt nähdä ehdinkö. Saunassa mä ainakin käyn.

Mukavaa viikonjatkoa jokaiselle ja kiitokset kommenteista Smile Ja ” Daisylle”  vielä; mä kävin katsomassa sitä pinkkiä hattua ja tutulta näytti Smile. En vain ehtinyt jättää sulle puumerkkiäni Frown

comments 2 Comments

Facebook Twitter Google Bookmark del.icio.us StumbleUpon Digg Reddit Posterous

Kiireisen emännän kesäkatsaus :)

Posted on heinäkuu 25, 2011 at 11:16, by
in Category Neulominen, valmiit, Yleissivistystä

Onhan ollut taas kiirettä, kun viimeisestä hihkaisusta on päässyt vierähtämään aikaa. Noh, kelläpä sitä ei olisi kesällä kiireitä Wink Kiireitä on pitänyt siis hetkinen………. (raaputtaa päätänsä kiivaasti ) jussista lähtien.

On tullut reissailtua ja russattua pitkin ja poikin. Alkukuusta olimme  kaupunkifestareilla, siitä tokan eli seuraavan viikon olimme miehen kummisedän/enon mökillä Uudellamaalla. Kerättiin sieltä lähitilalta muuten itsepoiminnalla meidän tämän kesän mansikat. Olivat muuten vieläpä tosi makeita ja niin söden punaisiakin. Siellä mökillä tuli uitua enemmän kuin laki sallii ja viranomaiset määrää Grin. Meillä oli Sarakin taas mukana ja hyvin meni reissu. Oli tukalan kuumaa kerätä niitä mansikoita sieltä pellolta polvillaan ryömien, mutta onneksi otin hellehatun ja vesipullon messiin sekä hölväsin itseni aurinkorasvalla. Pääsin pelaamaan siellä taas mölkkyä.

Viime viikonloppu oltiin peräti himassa. Ei voida mennä edes fillaroimaan, kun isännältä meni fillari rikki. Nyt mä en taas pääse päivisin mihinkään, kun isäntä polkasee mun fillarilla duuniin arkisin. Noh, eipä tässä ole nyt tarvetta mennä edes mihinkään tuon lämpöisen sään takia.

Meikäläinen on näperrellyt täällä kiivaasti mansikkapipoja lahjaksi. Tänä aamuna isäntä meni sitä varten postin kautta duuniin. Nämä ovat siis jo matkalla perille määränpäähänsä asti.

Uusi Novitakin paukahti hiljattain ja oli siinä taas muutama jopa toteutettava malli taas siihen pitkälle listalle. Nyt on toki tulossa itelle liiloista Rose Mohaireista jonkunlainen tunikamekko tai sen tapainen. Mallia väijyn viime vuoden Novitasta, joka on tehty siihen sinisestä samanmoisesta langasta. Alkuun on jo laitettu, mutta loppua ei ole vielä näkyvissä.

Ollaan Saran kanssa ulkoiltu ahkerasti joka päivä lämmöstä huolimatta. Näillä säillä ollaan toki mieluummin varjossa Smile

Kukahan tuolla liikkuu???

Osaakos joku muuten sanoa, että mikä tuo keltainen mykerökasvi on nimeltään??? Oma järki ei nyt anna sille nimeä Frown

Kiireinen emäntä päättää raporttinsa taas tähän. Palaillaan asiaan taas joskus kunhan keretään. Poikkean käymään toki blogikierroksilla, mutta valitettavasti kommenttia ei nyt ehdi herua Frown  Kiitokset kuitenkin täällä kommenttia jättäneille.

Töitäkin olisi tehtävä välillä………….

comments 4 Comments

Facebook Twitter Google Bookmark del.icio.us StumbleUpon Digg Reddit Posterous

No onkos tullut talvi nyt kesän aluksi?

Posted on toukokuu 31, 2011 at 12:07, by
in Category Neulominen, valmiit

Tuntuu ainakin siltä, kun meikäläinen on täällä  kilvan puikot savuten vääntänyt villasukkaa toisen perään eikä loppua vielä näy.

Tämä alla oleva kasa on lähdössä nyt kesän aikana sinne Pohojanmaalle kummipoikamme sisaruksille, joita on hänen lisäksi 3.

Näihin on käytetty Nallen ja Seiskaveikan kerän loppuja, jotka ovat nyt muisto vain. Luuletteko, että villasukkien jatkuva neulominen olisi tylsää- no joskus, muttei nyt. Pitäähän villasukilla varustautua, jos viileät kelit yllättävät vaikkei onneksi ole vielä kunnon helteisiinkään päästy.

Sukkia neljälle tenavalle Wink

Ostin hiljattain Ville ja Vilma- lankoja, joista pitäisi neuloa lisää villasukkia. Se on muuten ihana lanka mielestäni neuloa, ja vieläpä niin ihanan pehmoistakin. Jos ette ole vielä päässeet testaamaan noita ihania lankoja, niin pankaas ostaa koemielessä kerä tai muutama. Käytössä en ole vielä kestävyyttä testannut, mutta aika vahvalta tuo pentele tuntuu.

Saran kanssa ollaan edelleen ulkoiltu aamulla ja illalla. Muutamana päivänä ollaan sateista huolimatta oltu kastumassa, sillä neidillä on hinku ulos ja oli sää mitä hyvänsä. Onneksi on tassupyyhe näiden säiden varalle.

Muuten on kiirusta ollunna taas mielin määrin. Milloinkahan nämä kiireet saisi vähennettyä ja loppumaan, muuten kuin viimeiseen asti täysillä olemalla. Noh, jospa sitä säiden lämmetessä vähän saisi vauhdin hidastumaan…… toivottavasti. Ehtisi edes kommentoida taas teille monille tutuille, mutta ei ole ollut aikaa Frown.

Olisipa itsellänikin aikaa rentoutua samalla tavalla kuin meidän neidillä tässä mun tietsikkapöydällä Grin

Rentoa meininkiä Grin

Nyt pitäisi taas mennä jatkamaan hommia, joten moikkelis moikkelis ja moi moi moi Grin

comments 5 Comments

Facebook Twitter Google Bookmark del.icio.us StumbleUpon Digg Reddit Posterous