Marjan Neulenurkka

‘Neulominen, valmiit’ Archive

Matkaan lähden,matkaan lähden………

Posted on huhtikuu 20, 2011 at 20:01, by
in Category Neulominen, valmiit, Shoppailut

Viime ajat ovat olleet taas melkoista hurlumheitä, sillä kiireet ei mekäläiseltä lopu……. ei ainakaan eläessä Wink.

Viime lauantaina sain jo ennakkolahjaksi appivanhemmiltani uuden fillarin. Entinen mummomalli vaihtui kilpurityyppiseksi menopeliksi. Väriltään se on puna-valkoinen ja siinä on entistä enemmän vaihteita. Se on jo testattukin muutamia kertoja ja hyvin kulkee ja se on muutenkin ihana. Ainut miinus siinä on se, että selkä on ollut vähän kipeänä.

Tänään leivoin bostonkakkuja ja toinen niistä on viemisiksi ja toisen  jätin omaan pakkaseen maanantaiksi mahdollisia vieraita varten.

Tänään olen touhunnut mm. kassinpakkailua, sillä aamulla lähdemme ajelemaan kohti Etelä- Pohojanmaata. Mennään sinne viettämään pääsiäistä isännän puolen sukulaisten (mm. kummipoikamme) luo. Suurin osa kamoista on jo kasassa ja loput laitan vielä tässä illanmittaan kasaan ja messiin. Saas nähdä ajammeko likeltä Tapion lankataivasta, mutta jos se on nurkilla niin taatusti poiketaan! Perheen pojille neuloin viemisiksi mm. nuo harmaat ribbikalsongit ensi talveksi. Nuo langat on sieltä kerinä lähtöisin, mutta nyt vien ne neulottuna takaisin. Mitään priimalaatua nuo ei ole, sillä niissä on purkamisen jäljiltä solmuja ja osittain ohuempia kohtia. Lapsoset kasvavat äkkiä, joten onpahan ainakin ensi hätään jonkinlaiset lämmikkeet.

Appivanhempien kilpparityttö Sara on ollut meillä jo 5 yötä hoidossa ja lomalla. Huomenna se pääsee aamulla samalla reissulla kotiinsa ja sillä on kuitenkin hoitaja.

Nyt en ehdi muuta teille kertoa, mutta eipä ole oikeastaan kerrottavaakaan.

Nämä lähtevät kummipojallemme sekä hänen isobroidillensa. Langan nimeä ja sen koostumusta en tiedä, mutta luulisin olevan jotain villasekoitetta.

Tässä on kilpparineiti Sara. Eiks ole suloinen katti????

Näiden kuvien myötä toivotan teille kaikille yhteisesti OIKEIN MUKAVAA PÄÄSIÄISTÄ!

comments 2 Comments

Facebook Twitter Google Bookmark del.icio.us StumbleUpon Digg Reddit Posterous

Lämmintä kättä…….

Posted on helmikuu 28, 2011 at 18:04, by
in Category Lankahamsterit 2011, Neuleet 2010

Luultavasti viimeisenä hamsterityönä valmistui nyt nämä Luxus Alpaca-langasta olevat sormikkaat. Nämä ovat tosin menossa lämmittämään mummon palelevia käsiä, joihin hän pyysi tekemään lämpimiä ja ehjiä sormikkaita. Päällipuolelle kehittelin tuollaiset 8 s:n palmikot ja keskelle nurjaa. Kämmenpuoli on ihan sileää oikeaa. Tekaisin nämä 3:n bambuilla sekä lyhkäsillä sormikaspuikoilla.

Ja kolmosporukassa ollaan täällä kuluttamassa........

Tuosta toisesta jäljelle jääneestä Alpakkakerästä aloitin jo neulomaan jotakin pientä, mutta tuskin ehdin sitä saada enää tänään valmiiksi. No näette sen sitten ajallaan ja pitäähän ensi kuun puolellakin olla jotain näytettävää Smile.

Täytyy kehaista sen verran, että tähän hamsterointikauteen tein kaikkien vuosien ennätykseni. Sain kulutettua lankaa kaiken kaikkiaan peräti 1 kg ja 300 g. Eihän tämä tietysti ihan älytön lukema ole ahkerimpiin neulojiin verrattuna, mutta oma ennätys meni kuitenkin rikki Smile

Pakkaset lauhtuivat ja sää oli tänäänkin varsin aurinkoinen. Aurinko tuntui jo hieman lämmittävän ja oli niin keväinen fiilis muutenkin.

Kävin tänään kirjastosta lainaamassa taas muutaman neulekirjan. Kunhan ehdin näitä opuksia paremmin tutkia, niin eiköhän näistäkin jotain listan jatketta löydy. Tuo colourwork on ollut mulla jo aiemmin ja siinä  on kivoja kirjoneulemalleja vaikka mihin.

Tässä on valinnanvaraa ja ideoita

Ja lankojahan mulla löytyy edelleen, joten pitää miettiä seuraavaa projektia ja tuhosuunnitelmaa. Jokohan ottaisi puuvillalangat käyttöön- katsotaan.

Ja huomenna pitäisi ilmestyä taas uusi Moda, joten katseltavaa ja pohdittavaa riittää vaikka millä mitalla.

Tuohon kahvipussikirjaan liittyen……..noita kahvipussejakin on kertynyt meille tajuton määrä, mutta enpä ole niistä ehtinyt vieläkään mitään tehdä……… toivottavasti nyt tänä vuonna. Kukkakirjan otin ihan katselukirjaksi, josko sitä oppisi virkkaamaan muitakin kuin sen perinteisen kukan.

Tuo ylimmäinen sukkakirja näytti ensi selailulta ihan lupaavalta teokselta. Tutkin sitä vielä sillä silmällä, josko kehittelisin niistä jotain.

Ja sen verran urheiluhulluna lisään tähän loppuun, että Aikku tuli ja teki kaikkensa mitalin eteen…. onneksi edes yksi mitali tuli näistä kisoista.

Mitäs vielä……… mun pari serkkulikkaa 12 v  ja 14 v. on täysin hurahtaneita käsitöihin ja etenkin neulomisen alkeisiin ja isoäidinneliöihin. Molemmat aloittavat helpolla kaulurin teolla neulojanuransa. Meillä on ollut täällä ompeluseurat serkkujen kesken. Ollaan ommeltu viime viikolla myös tyynynpäälliset koristetyynyihin. Mä opetin ja tytöt ompeli itse mun koneella. Onneksi näyttää meidän suvussa käsityöperinteet jatkuvan ihan nuoremmassa polvessa.

Ei kai tässä nyt tämän enempää. Mukavaa maaliskuun alkua ja viikonjatkoa. Muistakaa tekin ulkoilla mikäli säät sallivat ja kynnelle kykenette.

 

comments 6 Comments

Facebook Twitter Google Bookmark del.icio.us StumbleUpon Digg Reddit Posterous

Sukkia ja käsineitä………

Posted on helmikuu 23, 2011 at 10:18, by
in Category Lankahamsterit 2011, Neulominen, valmiit, Tempaukset

On nyt valmiina. Nuo muut on jatkoa tuohon edelliseen neulesettiin, mutta nuo punaiset rannekkeet on 7 Veikan jämäkerästä. Kaikki langat on nyt käytetty noihin kuvassa näkyviin tuotoksiin. Sanoinko jo, että tuo Sidney on ihana lanka neuloa ja tuntui tuo vielä lämpimältäkin neuloessa Wink Virkkasin noihin lapasiin kukkaset koristeiksi.Lankaa tuohon höskään kului yhteensä 250 g.

Seuraava hamsterityö on jo puikoilla ja saas nähdä ehdinkö saada ne valmiiksi ennen kuun loppua……… luulisin…….. toivottavasti. Langankulutus on ollut hieman enemmän kuin esim. viime vuonna. Pääasia, että saan noita keriä “isännän silmistä” pois. Ja pelissä ollaan vielä mukana, sillä yhtään lankakerää ei ole tähän taloon tullut pitkään aikaan Frown

Aurinko paistaa, mutta on sen verran pakkasta ettei ole pakko jäädä ulos lorvailemaan. Ensi viikoksi tosin luvattiin jo lauhempaa säätä, josko sitten pääsisi hiihtämään ja muutenkin ulkona olemaan. Eipä tuossa pakkasessa muuta vikaa ole, mutta tuo naamaan käyvä viima on aika ikävä. Muuten tykkään talvesta aivan älyttömästi.

Nyt pitäisi taas mennä, joten en piinaa teitä tämän enempää. Katotaan josko sitä jotain jutun juurta löytyisi seuraavan työn merkeissä. Mukavaa viikonjatkoa ja talvisia kelejä Smile

Ja kolmosporukassa ollaan täällä kuluttamassa........

comments 3 Comments

Facebook Twitter Google Bookmark del.icio.us StumbleUpon Digg Reddit Posterous

Valmiina…….. nyt

Posted on helmikuu 15, 2011 at 17:52, by
in Category Lankahamsterit 2011, Neulominen, valmiit

Tulinpa lätkäisemään kuvia mun viime aikaisista hamsterikuun tekosista ennen viikkolaskentaa. Aloitin näiden tekemisen 1.2. ja nyt on jo näin paljon valmista esiteltävää kerralla. Tästä alkoi mun langankulutukset ja onneksi on vielä neulonta aikaa jäljellä. Tekeillä on vielä näihin pienet sukat, mutta niitä en ole ihan vielä saanut valmiiksi.

Nämä on neulottu 2- 3 vuotiaan kokoiselle neitokaiselle. Sain kulutettua näihin ihanat Mondialin Sidney- merinovillat, joita oli suunnilleen kassillinen eli 1 kg. Mallia muuntelin naisten koosta lasten kokoiseksi. Käytin näihin kolmosen puikkoja pyörönä sekä suorana. Napit on ostettu Lankavakasta ohikulku matkalla.

Koko setti ilman sukkia. Kuva olisi voinut olla parempikin, mutta olkoon.......

Lähikuvaa hatusta

Ja näillä ohjeilla mentiin

Ja kolmosporukassa ollaan täällä kuluttamassa........

Mitäs muuta……… pakkasta ja kylmää on edelleen ulkona, mutta onneksi on lämmintä lankaa sisällä Grin

Ja kiitokset ystävänpäivä terveisistä tuohon kommenttilootaan liittyen……… ihanaa, että edes muutama vaivautuu poikkeamaan täällä ja uskaltaa jättää kommentin Wink

Ja yllättäen nyt olis taas mentävä, joten talvista tiistain jatkoa.

comments 3 Comments

Facebook Twitter Google Bookmark del.icio.us StumbleUpon Digg Reddit Posterous

Korvien piilotetta

Posted on joulukuu 30, 2010 at 14:38, by
in Category Neulominen, valmiit

Äsken otin ja pujottelin langat tästä luultavasti vuoden viimeisestä neulomuksestani. Aloitin tämän neulomisen tosin jo joulunpyhinä, mutta en ehtinyt saada tätä silloin valmiiksi muiden hommien takia.

Tämä on menossa yhdelle Sirpalle lahjaksi hänen lemppariväristään tehdystä Isosta Veljestä. Kunnioitan tekijänoikeuksia ja en ota tästä rahaa vastaan, vaikka otinkin tähän mallia tästä  hatusta tosin ilman tupsua Grin. Ja sitä paitsi tämä menee kuitenkin vastalahjaksi myöhästyneestä joulutervehdyksestä.

Sivuprofiili

Etukuva

Ei mulla nyt muuta. Lunta tuiskuttaa taas ja neulomukset jatkuvat. Talvista viikonjatkoa teille kaikille, jos joku tänne eksyy.

Niin ja turvallista, mutta mukavaa uutta vuotta!

comments 7 Comments

Facebook Twitter Google Bookmark del.icio.us StumbleUpon Digg Reddit Posterous