Jakkua pukkaa…….
Otin itseäni vihdoinkin isännän toimesta niskasta kiinni ja kuvautin tekeleitäni kuun viimeiseksi päiväksi. Päivät on taas juossunna liian vilikkaasti ettei meinaa perässä pysyä laisinkaan. Ompelukone on ollut viime aikoina kovassa rääkissä, kun oli monenlaista tekelettä tehtävänä. Sen häämekon muokkaus onnistui ihan mittojen mukaan ja oli se vaan ihana mekko. Tosin se silkki ei ole mitään niin hauskaa ommeltavaa, kun ei meinaa mekko pysyä pöydällä ja koko työ on kellosepän hommaa ettei kangas mene rikki.
Neuloin aikani kuluksi tässä viime viikolla itselleni ekan revontulen ja kuvaan sen pingottamisen jälkeen…… sitten joskus. Töllötyönä on nyt sukan tekeleitä, jotta saan langan loput pois. Ja kovasti kiinnostais nuo Puro- langat, mutta ne pitää tuoda suuremmista kaupoista kunhan sinne pääsen. Niitä ei meinaan tuossa meidän kaupassa ole, vaikka muita Novitan uutuuksia siellä näyttää olevan.
Tässä on nyt siis se mun kietaisujakku, joka on ollut valmiina jo liki kuukauden verran. Kankaan ostin tähän joskus viime vuonna Eurokankaan palalaarista, ja eikä tää edes maksanut maltaitakaan. Se on vaan tää väri joka vetää meikäläistä puoleensa………
Mallia sovelsin Modan kietaisutakin kaavasta koolla 38 ja tein siitä siis tällaisen pyöreähkön mallin. Miks mä näytän kuvassa noin norsulta, vaikka luonnossa näytän paljon hoikemmalta? . Sai taas vaatekaappi lisää täytettä……… isännän kiusaksi.

Kietaisujakku edestä

Ja takaa











