‘Tempaukset’ Archive
Posted on syyskuu 4, 2011 at 17:46, by Marja
in Category Sukkasato- 11
On täällä ehditty neuloa,kuten kuvasta näkyy. Kiitos Anneli kommentista ja vastaan , että olen toki muistanut ja ehtinyt nukkuakin välillä
.
Isäntä on sairastanut nyt viikonlopun flunssaa ja mä olen neulonut sekä leiponut eilen sämpylöitä. Lisäksi ollaan katsottu kisoja, jotka loppuivat jo tänään. Noh, onneksi on ensi viikonloppuna taas yleisurheilua. Futiksessakin ollaan nyt maaottelutauolla, joten sitäkään ei ole nyt voinut katsoa. Onneksi löytyy tallennettuja ohjelmia, joita voi katsella nyt tällä välillä.
Ensi viikonloppuna on myös kädentaitomessut, mutta en ole vielä päättänyt sinne osallistumisestani. Katsotaan nyt mitä viikko tuo tullessaan.
Ja mun täti tilasi mulle, äiskälle ja mun serkkulikalle yhteiseksi kirjaksi tuon Käsityön aarreaitan. Me ei valitettavasti löydetty sieltä mitään innostavaa eikä muutenkaan se miellyttänyt joten se menee palautukseen. Samoja malleja löytyy muualtakin ja jo aiemmin. Rahastukselta vaikutti tuo kirja. Nou tänks!
Nämä kuitenkin sain tällä viikolla tekaistua marjaretkestä sekä Vilmasta. Kokoa n. 22- 24. Menee jollekin tarvitsevalle ja saa myös ostaakin. Ja käpälöinti täällä jatkukoon
.


Posted on elokuu 9, 2011 at 12:19, by Marja
in Category Askartelu, Sara, Tempaukset
Kiirettä on edelleen pitänyt.
Muutama litra herukoita sekä karviaisia ja raparpereja on verotettu mutsin kasvipalstalta tässä lähiaikoina. Olen keitellyt mm. vispipuuroa, sosetta ja kiisseleitä. Tein myös piirakan mustikoista sekä vatuista, johon sotkin kermaviilikastikkeen päällykseen mukaan. Oli muuten namia 
Nyt aamulla oli pakko väsätä mummolle synttärikortti, sillä sunnuntaina tulee taas komea virstanpylväs täyteen. Sen verran sanon, että elämää on tähän ikään päästynä nähty.
Mohairtunika edistyy myös hurjaa vauhtia, ja nyt se olis hihoja vaille valmis- jee 

3D- kortti mummolle
Ja näin innokkaasti meillä lähdetään ulos 

Kassiin on päästävä, vaikka se roikkuisi ovenkahvassakin 
Ja muistakaahan ilmoittautua tänne mukaan.
Nyt olisi taasen aika mennä työn touhuun, jotenka morot kaikille 

Posted on helmikuu 28, 2011 at 18:04, by Marja
in Category Lankahamsterit 2011, Neuleet 2010
Luultavasti viimeisenä hamsterityönä valmistui nyt nämä Luxus Alpaca-langasta olevat sormikkaat. Nämä ovat tosin menossa lämmittämään mummon palelevia käsiä, joihin hän pyysi tekemään lämpimiä ja ehjiä sormikkaita. Päällipuolelle kehittelin tuollaiset 8 s:n palmikot ja keskelle nurjaa. Kämmenpuoli on ihan sileää oikeaa. Tekaisin nämä 3:n bambuilla sekä lyhkäsillä sormikaspuikoilla.


Ja kolmosporukassa ollaan täällä kuluttamassa........
Tuosta toisesta jäljelle jääneestä Alpakkakerästä aloitin jo neulomaan jotakin pientä, mutta tuskin ehdin sitä saada enää tänään valmiiksi. No näette sen sitten ajallaan ja pitäähän ensi kuun puolellakin olla jotain näytettävää
.
Täytyy kehaista sen verran, että tähän hamsterointikauteen tein kaikkien vuosien ennätykseni. Sain kulutettua lankaa kaiken kaikkiaan peräti 1 kg ja 300 g. Eihän tämä tietysti ihan älytön lukema ole ahkerimpiin neulojiin verrattuna, mutta oma ennätys meni kuitenkin rikki 
Pakkaset lauhtuivat ja sää oli tänäänkin varsin aurinkoinen. Aurinko tuntui jo hieman lämmittävän ja oli niin keväinen fiilis muutenkin.
Kävin tänään kirjastosta lainaamassa taas muutaman neulekirjan. Kunhan ehdin näitä opuksia paremmin tutkia, niin eiköhän näistäkin jotain listan jatketta löydy. Tuo colourwork on ollut mulla jo aiemmin ja siinä on kivoja kirjoneulemalleja vaikka mihin.

Tässä on valinnanvaraa ja ideoita
Ja lankojahan mulla löytyy edelleen, joten pitää miettiä seuraavaa projektia ja tuhosuunnitelmaa. Jokohan ottaisi puuvillalangat käyttöön- katsotaan.
Ja huomenna pitäisi ilmestyä taas uusi Moda, joten katseltavaa ja pohdittavaa riittää vaikka millä mitalla.
Tuohon kahvipussikirjaan liittyen……..noita kahvipussejakin on kertynyt meille tajuton määrä, mutta enpä ole niistä ehtinyt vieläkään mitään tehdä……… toivottavasti nyt tänä vuonna. Kukkakirjan otin ihan katselukirjaksi, josko sitä oppisi virkkaamaan muitakin kuin sen perinteisen kukan.
Tuo ylimmäinen sukkakirja näytti ensi selailulta ihan lupaavalta teokselta. Tutkin sitä vielä sillä silmällä, josko kehittelisin niistä jotain.
Ja sen verran urheiluhulluna lisään tähän loppuun, että Aikku tuli ja teki kaikkensa mitalin eteen…. onneksi edes yksi mitali tuli näistä kisoista.
Mitäs vielä……… mun pari serkkulikkaa 12 v ja 14 v. on täysin hurahtaneita käsitöihin ja etenkin neulomisen alkeisiin ja isoäidinneliöihin. Molemmat aloittavat helpolla kaulurin teolla neulojanuransa. Meillä on ollut täällä ompeluseurat serkkujen kesken. Ollaan ommeltu viime viikolla myös tyynynpäälliset koristetyynyihin. Mä opetin ja tytöt ompeli itse mun koneella. Onneksi näyttää meidän suvussa käsityöperinteet jatkuvan ihan nuoremmassa polvessa.
Ei kai tässä nyt tämän enempää. Mukavaa maaliskuun alkua ja viikonjatkoa. Muistakaa tekin ulkoilla mikäli säät sallivat ja kynnelle kykenette.

Posted on helmikuu 23, 2011 at 10:18, by Marja
in Category Lankahamsterit 2011, Neulominen, valmiit, Tempaukset
On nyt valmiina. Nuo muut on jatkoa tuohon edelliseen neulesettiin, mutta nuo punaiset rannekkeet on 7 Veikan jämäkerästä. Kaikki langat on nyt käytetty noihin kuvassa näkyviin tuotoksiin. Sanoinko jo, että tuo Sidney on ihana lanka neuloa ja tuntui tuo vielä lämpimältäkin neuloessa
Virkkasin noihin lapasiin kukkaset koristeiksi.Lankaa tuohon höskään kului yhteensä 250 g.
Seuraava hamsterityö on jo puikoilla ja saas nähdä ehdinkö saada ne valmiiksi ennen kuun loppua……… luulisin…….. toivottavasti. Langankulutus on ollut hieman enemmän kuin esim. viime vuonna. Pääasia, että saan noita keriä “isännän silmistä” pois. Ja pelissä ollaan vielä mukana, sillä yhtään lankakerää ei ole tähän taloon tullut pitkään aikaan 
Aurinko paistaa, mutta on sen verran pakkasta ettei ole pakko jäädä ulos lorvailemaan. Ensi viikoksi tosin luvattiin jo lauhempaa säätä, josko sitten pääsisi hiihtämään ja muutenkin ulkona olemaan. Eipä tuossa pakkasessa muuta vikaa ole, mutta tuo naamaan käyvä viima on aika ikävä. Muuten tykkään talvesta aivan älyttömästi.
Nyt pitäisi taas mennä, joten en piinaa teitä tämän enempää. Katotaan josko sitä jotain jutun juurta löytyisi seuraavan työn merkeissä. Mukavaa viikonjatkoa ja talvisia kelejä 


Ja kolmosporukassa ollaan täällä kuluttamassa........
